25.5.2018

Turvakopiointi suojana korkean tietoturvan asiakasympäristöissä

Toshiban ratkaisut tukevat tietoturvaa innovatiivisella tavalla esimerkiksi automatisoimalla henkilötietojen suojaamisen kopioimisessa.

Asiakirjoja seurataan tarkasti henkilötietojen kannalta. Kun järjestelmä havaitsee tulosteessa tai kopiossa esimerkiksi henkilötietoja, niitä käsitellään automaattisesti asiakirjan ja käyttäjän tietojen turvallisuuden varmistamiseksi.

”Kopioidun tai tulostetetun asiakirjan sisältö käsitellään ja tulostetaan paperille tai tarvittaessa siirretään lisätarkkailuun ja lähetetään sitten asianmukaisille osapuolille suojatussa salatussa työnkulussa”, kiteyttää Toshiban tuotepäällikkö Mikko Tanska.

”Turvakopiointi on merkittävä ja innovatiivinen ratkaisu, josta on hyötyä erityisesti korkean tietoturvan asiakasympäristöissä, kuten lääkäriasemat, sairaalat ja vakuutusyhtiöt, mutta ratkaisu takaa tietosuojan myös kaikkialla muuallakin”, jatkaa Tanska.

Alla olevassa esimerkissä alkuperäisestä asiakirjasta (vasen) on tunnistettu henkilötiedot ja ne on pyyhitty tietoturvallisesti yli kopiosta (oikea). Lisäksi kopioon on lisätty turvallisuuden ja jäljitettävyyden takia kopion tekijän käyttäjätunnus sekä päiväys.

Aiheet: , ,

VIIMEISIMMÄT UUTISET

5.12.2019

Toshiba osallistuu kansainväliseen vapaaehtoistoiminnan päivään 5.12.2019

Vuoden 2019 teema “Volunteer for an inclusive future” kiinnittää erityistä huomiota syrjäytyneiden mahdollisuuksiin vaikuttaa konkreettisesti omaan elämäänsä ja toimia rakentavasti omissa yhteisöissään paremman tulevaisuuden luomiseksi.

29.11.2019

Etsimme Espooseen pre-sales henkistä ICT-asiantuntijaa

Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Espooseen uutta pätevää pre-sales henkistä ICT-asiantuntijaa vahvistamaan jo ennestään osaavaa asiantuntijatiimiämme.

25.11.2019

Viisi syytä turvatulostuksen käyttöön

Toshiban turvatulostusratkaisut suojaavat monitoimitulostimelle tulostettavat dokumentit ja arkaluontoiset tiedot tehokkaasti.

21.10.2019

Toshibalta tiedonhallintaratkaisut yhteistyössä M-Filesin kanssa

Palvellakseen nykyisiä ja uusia asiakkaita entistä monipuolisemmin, Toshiba Tec vahvistaa palvelutarjontaansa tiedonhallinnan ratkaisuilla. Yhteistyökumppanina toimii M-Files.

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä. (* pakollinen kenttä)