Metropolia: Satojen tuhansien eurojen säästöt turvatulostusratkaisulla

Toshiba ja Metropolia ovat toimineet kumppaneina jo vuodesta 2010. Toshiba on rakentanut Metropolialle korkeakoulumaailmaan soveltuvan tulostusympäristön, johon kuuluu muun muassa 110 Toshiban monitoimilaitetta. Hyvin dokumentoidut rajapinnat mahdollistavat esimerkiksi talousautomaatiojärjestelmien kanssa hyvin toimivat maksulliset tulostuspalvelut.

Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva kansainvälinen ja monialainen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita. Metropolia on korkeakoulutuksen uudistaja, joka yhteistyössä eri tahojen kanssa löytää uusia ratkaisuja ja rakentaa parempaa
tulevaisuutta.

”Meillä on ollut käytössämme turvatulostus heti alusta lähtien. Sen ympärille rakennettu palvelukokonaisuus mahdollistaa tehokkaasti ajasta ja paikasta riippumattoman tulostamisen. Näppärän verkkopankkikytkennän avulla opiskelijat voivat hankkia maksullisia tulostuspalveluja. Vaikkapa omalta kotikoneelta lähetetyn tulosteen voi vapauttaa miltä tahansa monitoimilaitteeltamme. Tunnistimena käy joustavasti opiskelijan itselleen rekisteröimä älykortti – vaikka HSL:n matkakortti.

Toinen tunnistetulostuksen mukanaan tuoma ehdottoman hieno juttu on kustannustehokkuus. Järjestelmän avulla on saavutettu satojen tuhansien eurojen kokonaissäästöt verrattuna edellisiin tulostusratkaisuihin. Saamme helposti ja tehokkaasti raportoitua tulostamisen kustannuksista mm. talousosastolle. Merkittävimpiä säästöjä on kuitenkin tuottanut se, että jokainen henkilöstöömme kuuluva näkee omien tulosteidensa kustannukset reaaliaikaisesti. Tämä tietoisuus on lisännyt säästeliäisyyttä. Pienistä tulostuskustannuksista jopa leikkimielellä vähän kisaillaan. Kerran vuodessa saldot nollataan, ja sitten pääsee taas aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Toshiban toimittamaa järjestelmää kuvaamaan on yksi hyvä sana. Se on täydellinen.”

Mikko Mäkelä
ATK-palvelupäällikkö
Metropolia Ammattikorkeakoulu

Aiheet: , ,

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä. (* pakollinen kenttä)