29.5.2019

Carbon Zero – hiilineutraalin tulostamisen tulevaisuus

Ilmastonmuutos on yhteinen asia. Meillä on yksi ainoa planeetta elettävänä, siksi kaikki mitä teemme vaikuttaa kaikkiin muihin. Aika, jolloin maailma pyöri vain oman navan ympärillä, on peruuttamattomasti ohi.

Ilmastonmuutoksen vastainen työ on meidän yhteinen haasteemme, jossa kenelläkään ei ole varaa vapaamatkustamiseen tai  välinpitämättömyyteen. Jokainen vastuullinen yksilö, yhteisö ja yritys on uuden haasteen edessä. On pohdittava ilmastonmuutosta ja omaa rooliaan sen vastaisessa työssä.

Ilmastonmuutos on pienten tekojen summa, niin hyvässä kuin pahassa

Useimmille meistä ilmastonmuutos on kauhulla täytetty tulevaisuudenkuva, joka pakottaa tarkastelemaan omia ja organisaation valintoja. Onko olemassa olevat toiminnot mahdollista toteuttaa hiilineutraalisti? On selvää, että haettaessa ratkaisua ilmastonmuutoksen haasteisiin, ei mikään elämän tai toiminnan osa-alue voi jäädä tarkastelun ulkopuolelle. Ei edes tulostaminen. Vaikka oman toimiston tulostimia käytettäisiin vain vähän, syntyy kokonaisuudesta maailmanlaajuisesti valtava yhteinen hiilijalanjälki. Pienillä valinnoilla on suuria vaikutuksia.

Puhtaampaa tulostusta ympäristön hyväksi

Me haluamme kulkea kehityksen kärjessä kehittäen tulostimiamme luonnonsuojelun haasteet huomioiden. Toshiba on osaltaan työskennellyt jo pitkään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Carbon Zero* –ohjelmamme tarjoaa asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme mahdollisuuden vaikuttaa paikallisilla valinnoilla globaaliin ilmastonmuutokseen. Ohjelman tarkoituksena on kompensoida edistyneissä maissa syntyvät hiilidioksidipäästöt alueilla, joissa päästövähennysten vaikutus on ilmaston ja paikallisen ympäristön kannalta mahdollisimman suuri. Näin edistyneissä maissa tapahtuva vastuullisen teknologian hyödyntäminen parantaa kehittyvien maiden ympäristön tilaa mahdollistamalla investointeja, joiden kautta päästöjä voidaan helposti vähentää.

Toshiban Carbon Zero –ohjelmalla rahoitetaan esimerkiksi energiatehokkaiden uunien hankintaa kehitysmaissa. Kun ruuanvalmistuksen puunkäyttö vähenee puoleen, niin päästöpuolella saadaan sama vaikutus. Ilmastonmuutoksen vastainen työ ei ole lopulta suurten taloudellisten uhrausten, vaan järkevien ja tarkoituksenmukaisten valintojen tekemistä. Yhteinen vastuu takaa kaikille paremmat elinolot, koska ilmastonmuutoksen vastainen työ on tehokkainta siellä, missä sen sivutuotteena syntyy hyvinvointia kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.

Carbon Zero –ohjelma luo edellytykset ilmastonmuutoksen hillitsemiseen

Valitessasi tulostuspartneriksesi Toshiban valitset samalla edistää ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Vapaaehtoisella kompensaatiomaksulla voit halutessasi hyvittää yrityksesi tulostamisesta aiheutuvat päästöt. Tulostusmäärä vaikuttaa kompensaation suuruuteen. Carbon Zero –ohjelmamme tarjoaa siis tehokkaan tavan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sen myötä lisääntyvän hyvän omantunnon.

Hiilineutraalius on tulevaisuuden kilpailuetu

Ympäristötietoisuus ja yhteiskuntavastuu kulkevat käsi kädessä. Tulevaisuuden yhteistyökumppaneita mietittäessä joutuu yhä useampi pohtimaan sitä, minkälainen kumppanuus on ilmastonmuutoksen kannalta. Osallistuminen oma-aloitteisesti yhteisvastuulliseen hyvinvointia lisäävään toimintaan voi muodostua merkittäväksi tekijäksi uusien työntekijöiden rekrytoinnissa ja yhteistyökuvioiden muodostumisessa. Kukapa ei haluaisi työskennellä yrityksessä, jonka tietää edistävän luontoa suojelevaa ja ilmastonmuutosta vastustavaa elämäntapaa. Sellaiseen organisaatioon on ilo kuulua. Sitä on helppo markkinoida ja suositella muille. Vastaavasti saastuttavassa työssä oleva joutuu kulkemaan tekoparrassa kaupungilla, ettei vaan kukaan tunnistaisi.

Lue myös aikaisempi blogini ”Oikein valittu tulostin voi olla merkittävä ekoteko!” ja ”Ei paperiton toimisto, vaan vähemmän paperia toimistossa”.

Mikko Tanska
Toshiba Tec Nordic Ab

*Carbon Zero on Toshiban asiakkailleen tarjoama lisäpalvelu puhtaampaan tulostamiseen

 

Aiheet: , , , ,

KIINNOSTUITKO?

Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä. (* pakollinen kenttä)